tiistai 4. syyskuuta 2012

Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla

Zeru horiek 1996, espanjankielisestä käännöksestä Esos cielos suomentanut Tarja Roinila.  Keltainen kirjasto 317. Tammi 1999.

Kirjaston hyllystä A otetaan tuntematon kirjailija - Keltainen kirjasto on opittu tunnistamaan laadun takeeksi. Näin löytyi Atxaga, vuonna 1951 syntynyt baskin- eli euskerankielisen kirjallisuuden keulahahmo, joka toimi baskien kulttuuriliikehdinnän ytimessä Francon kuoleman jälkeen. Kivuliasta: huomaan tietojeni Baskimaasta rajoittuvan ohimennen luettuihin uutisiin terrorismista.

Tuolla taivaalla on kertomus bussimatkasta Barcelonasta Bilbaoon. Irene (nimeä käytetään hyvin säästeliäästi, yleensä hän on "nainen") on vapautunut vankilasta neljän vuoden tuomion kärsittyään ja palaa nyt kotiin Baskimaahan.

Paitsi että kotia ei enää ole. Irene on tuomittu vankeuteen terrorismista ja pääsee ilmeisesti vapauteen ennen aikojaan suostuttuaan yhteistyöhön viranomaisten kanssa. "Koti" on lakannut olemasta, sillä terroristi ei ole tervetullut perheensä eikä aiempien tovereidensa pariin. Lähtiessään Barcelonasta hän soittaa isälleen ja kertoo palaavansa, mutta kieltää ketään tulemasta vastaan.

Bussissa Irene päätyy puheisiin ikääntyvän, sairaalloisen rouvan, kahden nunnan ja kahden poliisin kanssa. Matka on tupakointia ja menneen inventaariota: Irenellä on vain matkalaukkunsa ja siellä muutama rakas kirja:
Sellaiset asiat kuin tupakka, alkoholi ja rauhoittavat lääkkeet auttoivat kestämään vankilaelämää. Kaikkein suurin apu hänelle oli kuitenkin ollut lukemisesta, tai oikeastaan pienestä kirjallisuuspiiristä jonka Margarita, Antonia ja hän olivat perustaneet sellin numero yksitoista ympärille. 
Irene ei tiedä, miten alkaa alusta. Bussiin nousseet poliisit painostavat häntä toimimaan vasikkana, toinen suostuttelee lempeästi, toinen pystyy tuskin pidättelemään väkivaltaista kostonhimoaan terroristia kohtaan. Näissä poliiseissa heijastuu Irenen tulevaisuus: miten tutustua uusiin ihmisiin, kun heidän kuorensa alla voi piillä silkka riisto ja kosto?

Miten alkaa alusta, kun koko omaisuus mahtuu matkalaukkuun?
Sillä todellinen ongelma, ongelma numero yksi, se jonka ympärille kaikki muut ongelmat kiertyivät, oli aina taloudellinen. Hullun pahin pulma ei ollut hänen hulluutensa vaan se, että hulluus esti häntä omistamasta rahaa. 
Toinen nunnista nousee suojaamaan Ireneä poliisien ahdisteluilta. Irene saa kutsun nunnien luo, paikkaan, jossa hoidetaan aidspotilaita. Pyyteetön ja mykkä palveleminen kaukana kaikesta entisestä olisi yksi uusi alku, mutta Irene ei tartu siihen. Ei, vaikka nunnat jo tietävät Irenen taustan ja toinen heistä ilmaisee myötätuntoaan kommentoimalla Zavattinin muistelmia:
...Mutta on tietysti totta että aikakausi määrää meitä jokaista, me kaikki olemme aikamme lapsia. Se päti van Goghin hullujenhuoneessa työskennelleisiin nunniin ja pätee varmaan meihinkin joidenkin asioiden suhteen. Monet virheistämme eivät oikeastaan johdu meistä vaan aikakaudesta.
Irene on ajautunut uskomaan "suurempaan asiaan", mutta pidätyksen jälkeen aatetoverit ovat kaikonneet. Omistautuessaan "suuremmalle asialle" Irene on katkonut siteensä menneeseen ja jäänyt näin täysin vaille tulevaisuutta. Bilbaoon saavuttuaan Irene kävelee vanhaankaupunkiin, lapsuutensa maisemiin, kaukaiseen menneisyyteen jota ei enää ole.

Taivaita Irene on katsonut koko pitkän bussimatkan ajan. Sillä vankilassa, niinhän elokuvissa kerrotaan, ihminen kaipaa eniten avointa taivasta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti