maanantai 9. kesäkuuta 2014

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Crime Time 2014. 



Ensimmäisen valtakunnallisen dekkariviikon alkuun osui sattumalta käsiini ”palkitun prosaistin kiihkeä jännäri”, kuten kustantajan blurbi lupaa. Tästä on kyllä whodunnit kaukana.

Jari Järvelän Tyttö ja pommi on sotaromaani. Sodassa ovat ilmaisun- ja olemisenvapaus ja keskiluokkaunelma. 

Näyttämönä on uhkaavan urbaanina näyttäytyvä Kotka, Järvelän kotikaupunki. 



Valaistus on vähäinen: kaikki tapahtuu öisin ja sakenevan syksyn inhottavuudessa. Normaalielämä, normi-ihmiset, loistavat poissaolollaan. Tässä Tyttö ja pommi lähenee visuaalisena lukuisia  elokuvadystopioita - tunnelma on usein postapokalyptinen. 

Asemasotaa käyvät pääoman ja yleisen yhteiskuntajärjestyksen asialla ”turvallisuuspalveluammattilaiset”, yksityisvartijat eli stevarit. Toisella puolen ovat ”töhrijät”, nuoret graffititaiteilijat. Graffareille stevarit ovat Rottia, stevareille töhrijät Bakteereja. Yhteiskuntajärjestystä puolustavat tavalliset kunnon miehet katsovat olevansa ”antibioottikuuri” rappiota ja anarkiaa vastaan.

Konservatismin palkka-armeijaa johtaa vartiointifirman konttoripäällikkö Raittila komennossaan lukuisia poliisikoulutestipudokkaita ja ihan tavallisia miehiä, kuten Kalliola ja Hiililuoma. Strategia-apuna on hillittömän hauska matematiikanopettaja Vartia (”ilman sitä jiitä”), itseoppinut katutaiteen käsiala-analyytikko. Aate, asia, ideologia ja isäntä on näissä tapahtumissa VR. 

Maalipurkkipataljoonan kärkijoukossa ovat Metro, Rust, Paroni, Jack ja Koskelo. 
Mä ja Rust olimme nauttineet ulkona maalaamisesta. Paroni teki vielä maalaamista mieluummin omia monimutkaisempia proggiksiaan, joilla se yritti johdattaa ympäröivää yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan, oli kyseessä sitten Chiquita-tarrojen muuttaminen tai tukholmalainen maahanmuuttovirasto. Koskelon ominta juttua sen sijaan olivat hylätyt mestat.
Koskelo haaveilee Ukrainan Pryprjatista, kuuluisasta aavekaupungista, Jack kärsii vakavasta OCD-oireilusta, jota hänen äitinsä pitää käytännöllisenä siisteytenä. Paroni kulkee päivisin pukumiehen valeasussa maalitölkit Cavaletissa esittelemässä asuntoja. Metro ja Rust jakavat aamulehtiä, tsekkailevat reiteillään sopivia maalauspintoja ja rakastavat jonkun poismatkustaneen alivuokralaisen asunnossa. 
Graffari on taiteilijoiden kuningas. Entisajan ulkoilmamaalarit olisivat meille kateellisia. Ne jäljensivät neliskanttisiin taulukankaisiinsa palan maisemaa. Me muutetaan sitä maisemaa. 
Romaanin kerronta kulkee kronologisena ja osin limittäisenä kahden kertojan äänellä. Toinen heistä on Metro, 19-vuotias kouvolalais-kongolainen tyttö, jolle maalaaminen on intohimo ja elämäntapa; toinen Jere Kalliola, ”turvallisuusammattilainen”, koska puolentoista lapsen isä ja omakotirakentaja. Työ on vain työtä. 

Heti alkusivuilla tapahtuu murha, joka peitellään, ja joka saa silminnäkijän ja asianosaisen ajautumaan kostoon. Kostosta tulee elämän kantava voima, inspiraation lähde ja lopullinen maali. Maalipa hyvinkin. 

Järvelä vie lukijan Metron kautta tutustumaan graffitin suuruuksiin, joiden mukana vierähtää useampi unohtumaton hetki netin uumenissa. Kirjan motto on otettu kaikkien aikojen ehkä kuuluisimmalta graffititaiteilijalta, bristolilaiselta Banksylta: 

“A wall is a very big weapon. It's one of the nastiest things you can hit someone with.”
Berliini näyttäytyy graffarin taivaana: mainitaan berliiniläiset Just ja Blu sekä Berliinissä työskentelevä belgialainen ROA. Näiden teosten tarkastelu tuo vavahduttavaa lisäsyvyyttä Järvelän romaaniin. 

Rottapuolen operoijien elämänarvot ja -sisältö näyttäytyvät plassuina ja ulkoaomaksuttuina tässä yhteenotossa. Vartiointitoimistopäällikkö Raittila leuhkii kahden ja puolen tonnin konjakilla, Kalliolan kollega ja kilpailija Hiililuoma Seychellien-matkalla ja Audin blingivanteilla. 

Rahan- ja vallanhalu kääntyy konkreettiseksi väkivallaksi, eikä väkivaltaa voi rajata koskemaan vain aggression kokijoita. Paineaaltojen vaikutus on musertava. Kyse ei ole sukupolvien välisestä kuilusta, vaan rahan vallasta. 

Järvelän romaani on jämerän poliittinen. Siksi liikutuin siitä, että sille, vasta huhtikuussa julkaistulle, on jo Kotkassa olemassa tribuutti, by Hende. Ja ihan valtaapitävien luvan kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti